T13/14 voitokkaan MastoCupin kautta syksyn peleihin
Julkaistu: 08.08.2022 00.00

T13/14 voitokkaan MastoCupin kautta syksyn peleihin

Lujan T13/14 -joukkue lähti menneenä viikonloppuna hakemaan uusia ja kovia vastustajia Lahden MastoCupiin. Matkaan lähdettiin jo perjantaina ja iso osa joukkueesta kokoontui majoittumaan Vierumäen urheiluopistolle. Hieman oli jännitystä ilmassa jo edellisenä iltana, kun tulevia vastustajia ei oltu kohdattu ikinä aiemmin. 2013 syntyneet tytöt ilmoitettiin turnauksen kilpasarjaan ja 2014 syntyneille tytöille oli tarjolla yksi kaikille yhteinen sarja. Pelejä oli tiedossa 4 kummallekin joukkueelle.

2013 syntyneet tytöt avasivat turnauksen hieman aamu-unisina hakien kuitenkin 3-2 voiton heti ensimmäisestä pelistä jyväskyläläisestä JyPK:stä. Tiukka peli herätti tytöt kuitenkin omalle hyvälle tasolleen ja seuraavasta pelistä porvoolaista FC Futura junioreita vastaan kirjattiin Lujan tytöille 10-0 voitto. Lahden keli ei kuitenkaan aamupäivästä näyttänyt kaikkein parhaimpia puolia ja pelit jouduttiin pelaamaan melko kosteissa olosuhteissa. Onneksi lämpötila pysyi kuitenkin mukavissa lukemissa sateesta huolimatta, niin pelit sujuivat hyvin eikä kylmyydestä ollut tietoakaan. Tyttöjen kolmannessa pelissä vastaan asettui kotijoukkue FC Reipas Lahdesta. Kotijoukkueelle tytöt eivät jättäneet mitään mahdollisuuksia, vaan tästäkin pelistä tuotiin voitto Laihialle lukemin 8-0. Viimeiseen peliin lähdettäessä myös sade oli väistynyt ja aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta. Turnauksen viimeisessä pelissä vastaan asettui FC KTP Kotkasta. Järjestäjät olivat laatineet todella tiukan aikataulun peleille, eikä pelien välissä ollut aina kuin suunnilleen puolen tunnin tauko. Kova pelitahti ei kuitenkaan tuntunut tyttöjen jaloissa ja FC KTP kaatui tyttöjen kovan työnteon kautta 6-0. Oikein paljon paremmin turnaus ei olisi voinut tytöiltä sujua, 4 peliä ja 4 voittoa maalisuhteella 27-2!

Jos 2013 syntyneet tytöt pelasivat mahtavan turnauksen, niin samaa voi sanoa todellakin myös 2014 syntyneistä tytöistä. Turnauksen avauksessa vastaan asettui FC Nokia. Aamu-unisuudesta ei ollut tietoakaan näillä tytöillä, kun tytöt pyörittelivät nokialaisista 5-0 voiton. Kun jännittävästä avausottelusta saavutettiin voitto, vauhtia kiristettiin entisestään seuraavaan otteluun. Toisessa ottelussa vastaan asettui heinolalainen jalkapallon ja futsalin erikoisseura Union Plaani. Laihian tytöt näyttivät myös heille tasonsa ja tuomarin viheltäessä pelin päättyneeksi, tulostaululla oli laihialaisille voitto lukemin 17-0! Kolmannessa ottelussa tytöille asettui vastaan FC Ilves Tampereelta. Ilveksellekään eivät tytöt antaneet mahdollisuuksia, vaan laihialaisten kynnet olivat Ilveksen kynsiä terävämpiä ja tytöt takoivat tulostaululle 7-1 voiton. Kolmen voitokkaan pelin ja pitkän päivän päätteeksi oli vielä edessä turnauksen päättävä viimeinen ottelu. Tässä vastaan asettui nais- ja tyttöfutiksen erikoisseura FC Peltirumpu Kouvolasta. Vaikka väsy painoi varmasti jokaisen tytön jaloissa, ei vastustajalle annettu pelissä mitään mahdollisuuksia. Laihian tytöt hallitsivat ottelua suvereenisti ja ottelu päättyi 13-1 Laihian voittoon. 2014 syntyneille tytöille siis voitot myös kaikista neljästä pelistä huikealla 42-2 maalierolla!

Mahtava turnaus molemmilta ikäluokilta kaukana kotoa ja ihan syystä turnausalueella kuultiin useampaan otteeseen kyselyitä, että missä tämä Laihia oikein sijaitsee. Laihia ja Laihian Lujan tyttöfutis tuli varmuudella tunnetuksi myös isompien seurojen keskuudessa näiden tyttöjen mallikkaiden peliotteiden myötä! Tästä on nyt sitten hyvä lähteä koti syksyn pelejä uutta intoa puhkuen hienon turnauskokemuksen saattelemana!

Syyskausi on muutenkin pyörähtänyt täyteen vauhtiin kesätauon jälkeen näillä 2013 ja 2014 tytöillä sekä myös 2015 syntyneillä tytöillä. Tervetuloa kannustamaan syksyn peleihin näitä kaikkia kolmea ikäluokkaa!

Seuraavat kotipelit:

Keskiviikkona 10.8 Laihian ns:n kentillä klo 18:00 alkaen(2013 syntyneet tytöt, Juniorcupen)

Torstaina 11.8 Laihian ns:n kentällä klo 18:00 (2015 syntyneet tytöt, Juniorcupen)

Sunnuntaina 14.8 Monnarin kentillä (2013 syntyneet tytöt, 2012 syntyneiden tyttöjen piirisarja)

Maanantaina 15.8 Laihian ns:n kentillä klo 18:00 alkaen (2014 syntyneet tytöt, Juniorcupen)

Tervetuloa kenttien laidoille kannustamaan tyttöjä!