Sunnuntaina kohdataan Nurmo/MH joka on kohdattu useasti vuosien saatossa. Peli pelataan Pruukin yhtenäiskolululla sunnuntaina klo 17:30.
1 piste mukaan Nurmosta
Nurmo/MH on ollut meille vuosien saatossa tuttu vastustaja, ja kohtaamiset ovat usein olleet tasaisia mutta hieman ailahtelevia meidän näkökulmastamme. Nurmon kokenut ryhmä on monesti onnistunut kääntämään tiukat tilanteet edukseen ja saamaan henkisen yliotteen ottelun aikana.
Tällä kertaa peli-ilme oli kuitenkin selvästi viime viikonloppua parempi. Oma tekeminen oli vapautuneempaa ja kentällä näkyi paljon onnistumisia erityisesti vastaanotossa. Harjoituksissa painotettu syöttö-vastaanottopelaaminen alkoi jo tuottaa tulosta, sillä saimme pallot hyvin ylös ja pystyimme sitä kautta hyödyntämään omaa vahvaa hyökkäyspeliämme.
Ottelu eteni tasaisena kamppailuna aina viidenteen erään saakka. Ratkaisuerän alkuun meille tuli kuitenkin pieni notkahdus, jolloin Nurmo pääsi karkumatkalle. Vaikka taistelimme loppuun asti, emme enää onnistuneet kuromaan eroa kiinni.
Tappiosta huolimatta pelissä nähtiin paljon positiivisia merkkejä ja selkeää kehitystä viime viikonloppuun verrattuna. Tällä kertaa voitto jäi ansaitusti Nurmo/MH:lle lukemin 3-2, mutta ottelusta jäi mukaan paljon rakennuspalikoita tulevia pelejä ajatellen. 💙🤍
Seuraavaksi kohdataan Nurmo/MJ monnarilla sunnuntaina!