Laihialla pelattiin Poverkuppi
Julkaistu: 08.06.2020 00.00

Laihialla pelattiin Poverkuppi

Lentisväen kovasti odottama Salon PowerCup siirtyi koronatilanteen vuoksi vuodella eteenpäin. Kun tautitilanteen aiheuttamat rajoitukset kesäkuun alussa vähän helpottivat oli Hanna ja Ari Ristimäellä idea jo pitkälle pohdittuna: järjestetään kiva tapahtuma omassa pihapiirissa omien lasten joukkueille. Niinpä lauantaina 6.6. sekä F- että D-tytöt kerääntyivät Hannan ja Arin pihapiiriin Poverkupin avajaislämmittelyyn. Mukana oli tietenkin iso joukko innokkaita vanhempia. Pelaajat saivat ilmoittautumisen yhteydessä kisapassit ja samalla vanhemmat saivat oman tehtävänsä tapahtumasta. Löytyi kentänhoitajaa, kioskimyyjä, ruuanjakelija ja tietenkin makkaranpaistajaa. Somevastaava ja käsipesuvastaava nimettiin myös.

Sekä F- että D tyttöjen sarjassa oli sopivasti kolme joukkuetta, joten tuomarivuorot oli helposti hoidettu aina lepäävän joukkueen toimesta. Mukava tunnelma oli taattu ja aidon PowerCupin tapaan sääolosuhteet antoivat pelaajien nauttia sekä upeasta auringonpaisteesta että myös sateesta ja tuulesta. Pelipäivän katkaisi pelaajille PowerCup-tyyliin järjestetty ruokailu kenttäolosuhteissa. Kaiken kaikkiaan moni pieni yksityiskohta vastasi aitoa Power-tunnelmaa ja sekä pelaajat että me aikuiset pääsimme nauttimaan mukavasta yhteisestä lentopallotapahtumasta tänäkin vuonna. Hienoista järjestelyistä vastanneet Hanna ja Ari saivat päivän päätteeksi kiitokseksi saman palkinnon kuin huikeat lentislupauksemme – lahjakortin jätskikioskille!

Osallistujamäärä Poverkuppi tapahtumassa jäi Suomen hallituksen asettamien rajoitusten mukaiseksi, mutta meille paikalla olleille tapahtuma oli silti yhtä ikimuistoinen kuin jokavuotinen PowerCup-reissu. Kaikkien mukana olleiden puolesta voi todeta, että ideanikkarit osoittivat huikeaa lentopalloinnostusta ja ansaitsevat ison kiitoksen vaivannäöstään – kiitos!


Seuran uusimmat