Ennätysmäärä painijoita Selekta Cupissa
Julkaistu: 20.01.2019 00.00

Ennätysmäärä painijoita Selekta Cupissa

Selekta Cup tarjosi jälleen kerran jännittäviä matseja aloittelijoista alle 17 vuotiaiden sarjaan saakka. Moni pieni painija oli matolla ensimmäistä kertaa isomman yleisön edessä, ja ihailtavaa oli kuinka urheasti matolle asteltiin oman valmentajan saattelemana ja kannustusjoukkojen tsempatessa. Treeneissä harjoitellut painiliikkeet oli pienilläkin hienosti muistissa ja matolla nähtiin mallikkaita suorituksia. Olipa matsin tuloksena voitto tai tappio, niin suurin saavutus oli itsensä voittaminen ja kisakokemuksen karttuminen. Maton laidalta seurattuna päivän aikana nähtiin paljon iloisia tuuletuksia, onnistumisia ja myös niitä välttämättömiä harmin kyyneleitä. Kymmenkunta Laihian Lujan rivissä painivaa aloittelijaa oli tänään mukana.

Ilo oli myös nähdä matolla pitkän kisatauon ja loukkaantumisen jälkeen Jedi Lönn, joka näytti kunnon olevan nousussa ja nappasikin sarjassaan pojat 17 v, 68 kg, hopeaa. Kultaa paini Hugo Hautamäki sarjassa pojat 17 v, 59 kg ja tarjosi samalla päivän viimeiseksi otteluksi jännittävän kamppailun Seinäjoen Painimiesten Veeti Tuuria vastaan. Voitto Laihialle tasaväkisen väännön jälkeen teknisin pistein 9-8. Hopealle omissa sarjoissaan myös Josefiina Tuominen ja Elias Kallio. Pronssia saivat Noah Spencer, Jami Kallio, Aaro Norrgård ja Siiri Kallio. Hyvää painia näytti myös mm. Matias Onnenlehto, jonka tiukat väännöt riittivät tällä kertaa nelossijaan ja antoivat lupauksen siitä että tänä talvena kilpakumppaneita haastetaan entistä tiukemmin.

Painijoita oli mukana ennätykselliset 150 ja yhteensä 19 eri seuran värit nähtiin Laihialla lauantaina. Laihian omassa joukkueessa oli mukana 20 painijaa, ja sijoitukset olivat:

ALOITTELIJAT
4. Jasper Karjamäki, pojat aloittelijat 23 kg
6. Wäinö Perälä, pojat aloittelijat 30 kg
4. Veeti Markus, pojat aloittelijat 33 kg
6. Rasmus Ritola, pojat aloittelijat 33 kg
7. Rasmus Pajula, pojat aloittelijat 33 kg
3. Jami Kallio, pojat aloittelijat 43 kg
4. Jooas Saukko, pojat aloittelijat 43 kg
4. Joonas Kallio, pojat aloittelijat 50 kg

POJAT ALLE 9 V
4. Jami Kinnari, 26 kg
3. Aaro Norrgård, 34 kg
4. Veeti Lindgren, 34 kg

POJAT YLI 9 V
4. Onni Rintamäki, 33 kg
2. Elias Kallio, 43 kg

TYTÖT
6. Rosa Pajula, 30 kg
2. Josefiina Tuominen, 31 kg
5. Susanna Kalervo, 42 kg
3. Siiri Kallio, 47 kg

POJAT 17 V

4. Matias Onnenlehto, 36 kg
1. Hugo Hautamäki, 59 kg
3. Noah Spencer, 59 kg
2. Jedi Lönn, 68 kg

Tulokset kokonaisuudessaan tässä linkissä.
Lisää kuvia Lujan facebook-sivulla tässä linkissä.











Seuran uusimmat