LujaP09 Kovatasoisen Terwaturnauksen voittoon Oulussa
Julkaistu: 10.08.2020 00.00

LujaP09 Kovatasoisen Terwaturnauksen voittoon Oulussa

Viime kuukausien maailmanlaajuiset kummalliset tapahtumat eivät voineet olla vaikuttamatta myöskään Laihian Lujan P09 joukkueen toimintaan. Pelit ja harjoitukset pysähtyivät kuin seinään maaliskuun puolivälissä ja kalenteri tyhjeni totaalisesti. Tämä tarkoitti sitä että myös kesä-heinäkuun turnausosallistumiset peruttiin terveydellisistä syistä. Kesäkuun alussa joukkueharjoittelu ja sarjapelit jatkuivat normaalisti. Näistä myöhemmin lisää.

Turnausnälkäinen P09 joukkue osallistui yhdellä ryhmällä 8.8.-9.8. Oulussa järjestettyyn Terwaturnaukseen. Tällä kertaa halukkaita lähtijöitä löytyi ainoastaan yhteen peliryhmään jolla päätettiin osallistua kilpasarjaan. Tiedossa oli jo tässä vaiheessa että turnauksen kilpasarjassa ovat mukana Pohjois-Suomen kovimmat joukkueet joten hikipisaroita jouduttaisiin vuodattamaan.


Pelit alkoivat lauantaina puolen päivän jälkeen helteisessä säässä Oulun Heinäpään urheilukeskuksen loistavilla nurmikentillä. Ensimmäisessä alkusarjan ottelussa vastaan asettui OLS Keltainen. Turnauskuuumetta pitkän turnaustauon jälkeen oli aistittavissa jo alkulämmöissä joissa kaikki menivät sata lasissa. Myös vastuuvalmentaja jonka kynä oli sauhunnut pelikirjaan muutamia muutoksia kirjoittaessa. Avausottelusta muodostui kuitenkin katastrofi jossa vastustaja tyrmäsi Lujan täydellisesti lähes jokaisella osa-alueella lopputuloksena tappio lähes tennislukemin 1-5.


Edessä oli muutaman tunnin tauko jonka aikana oli hyvä nuolla haavoja, unohtaa ensimmäinen ottelu ja palauttaa pelikirja tuttuun muotoonsa. Tummia pilviä alkoi kuitenkin kerääntyä taivaalle ajatellen Lujan jatkohaaveita. Tauon aikana Ajax P10 Kempeleestä voitti OLSin ja murskasi Tervarit lukemin 9-0. Tulokset tarkoittivat sitä että vaikka Luja voittaisi loput alkusarjan pelit se ei riittäisi varmaan jatkopaikkaan vaan jatkoon menijät ratkeaisivat maalierolla. Tarvittaisiin siis kaksi runsas maalista voittoa alkusarjan viimeisistä otteluista. Tätä pidettiin lähes mahdottomana ajatuksena mutta niitä päätettiin kuitenkin yrittää.

Seuraavassa ottelussa vastassa Oulun Tervarit. Ennen ottelua poikia hämmensi viereinen sellutehdas joka päästi hieman rahan tuoksua ilmoille. Maalaispoikien nenään tuoksu muistutti kuulemma p…aa. Edellinen peli oli tauon aikana unohdettu ja ensihetkistä alkaen kävi selväksi kuka ottelua hallitsee. Luja teki tasaisessa tahdissa maaleja ja loppuvihellyksen soidessa taululla komeilivat 8-1 voittolukemat.

Viimeisessä ottelussa AjaxP10 vastaan panoksena siis jatkopaikka joka edellyttäisi joukkueen huippu matemaatikkojen laskemana vähintään viiden maalin voittoa. Tehtävää pidettiin lähes mahdottomana joukkueen analyytikkojen tekemien ennakkotutkimusten perusteella. Analyytikkojen mukaan vastustaja olisi ikäluokkansa kovimpia ellei kovin Pohjois-Suomen alueella. Haaste otettiin kuitenkin vastaan ja päätettiin hyökätä täysillä ottelun alusta saakka. Tässäkään ottelussa ei voittajasta ollut pienintäkään epäselvyyttä ensi minuuttien jälkeen. Luja takoi taululle hurjat 8-0 voittolukemat ja varmisti välieräpaikan maalieron turvin. Alkusarjan kaksi viimeistä ottelua olivat koko joukkueelle mainio opetus siitä että koskaan ei kannata luovuttaa vaikka tilanne olisi kuinka tukala.



Sunnuntain välierissä vastaan asettui OLSP10. Erittäin taitava joukkue joka oli pudottanut jatkosta HauPan ja OTP:n. Ottelusta ei tullut helppo. Luja hallitsi ottelua mutta maalinteko osoittautui hankalaksi. Ylärimat ja tolpat kolisivat kun Luja rynnisti vastustajan alueella. Pallo saatiin kuitenkin pömpeliin riittävän monta kertaa ja ottelu päättyi Lujan voittoon 3-1.

Finaaliottelussa vastaan asettui turnauksessa tappioitta pelannut OLS Sininen. Ilmassa leijui suuren urheilujuhlan tuntua kotijoukkueen äänekkäiden fanien täyttäessä katsomoa Lujan faniryhmän ympärillä. Tässä vaiheessa jo todettakoon että vaikka Laihialaisten faniryhmä oli määrällisesti merkittävästi pienempi ei tälläkään osa-alueella hävitty tuumaakaan. Ottelun alku oli Lujan kannalta hankala. Vastustaja siirtyi nopeasti 1-0 johtoon. Luja kuitenkin kuittasi tasoittaen ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Sitten alkoivat taas tolpat ja ylärimat paukkua. Luja ei saanut palloa enää maaliin hallinnastaan huolimatta ja edessä oli rangaistuslaukauskilpailu. Raaka päätös turnaukselle olisi siis edessä.

Molempien joukkueiden ensimmäisten laukojien ammuttua yli ja toisten laukojien onnistuttua ratkaisu siirtyi viimeiseen pariin. Lujan maalivahti nappasi OLSin laukauksen ja Lujan viimeisen laukojan paukauttaessa pallon takarautaan oli villi voitontanssi valmis alkamaan.


Hieno ja kovatasoinen turnausviikonloppu joka huipentui Lujan kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Taas monta kokemusta rikkaampana on mukava palata Laihialle harjoittelemaan. Kiitos faniryhmälle äänekkäästä kannustuksesta sekä valtakunnalliselle kuljetusliikkeelle paluumatkan hienosta rekkasaattueesta ja sumutorvien soitosta voiton kunniaksi. Otamme tämän huomioon syksyn sponsorineuvotteluissa.

Lujan sarjapelit jatkuvat heti maanantaina Vaasassa kun vastaan asettuu VPS08 ja tiistaina vastassa kotikentällä on APV08.

Seuran uusimmat