Luja P09 kolmanneksi LeKin syysturnauksessa Lempäälässä
Julkaistu: 21.09.2019 00.00

Luja P09 kolmanneksi LeKin syysturnauksessa Lempäälässä

Tällä kertaa Luja P09 suuntasi turnausmatkalle Tampereen seudulle. Kohteena Lempäälä ja paikallisen LeKin järjestämä kilpaturnaus. Luja sai kutsun turnaukseen jo viime syksynä mutta päällekkäisyyksistä johtuen reissu jäi toteutumatta. Kilpasarjaan osallistuivat Lujan lisäksi FC Haka Valkeakoskelta, Porin Jazz, FC Kuusysi Lahdesta, Ylöjärven Ilves sekä turnausisäntä Leki. Kovaa kyytiä olisi siis luvassa..


Ensimmäisessä alkulohkon ottelussa vastaan asettui Porin Jazz. Alun pienen hermostuneisuuden ja jännityksen hellitettyä Luja paukutteli taululle 4-0 lukemat ja turnaus sai mainion startin


Alkulohkon toisessa ottelussa vastaan asettui kotijoukkue LeKi. Ottelu oli alusta alkaen Lujan hallintaa mutta maalinteko osoittautui haastavaksi. LeKin iskiessä mainiosta vastahyökkäyksestä taululle 1-0 lukemat ja Lujan epäonnistuessa maalinteossa kerta toisensa jälkeen 1-0 jäi ottelun lopputulokseksi.


Välierissä vastaan asettui hieman tutumpi Ylöjärven ilves joka oli antanut Lujalle tukkapöllyä jo kahdesti kuluvan kesän aikana. Heti ottelun alussa kävi selväksi että Ilves tulee jälleen kovaa päälle. Muutamaa minuuttia lukuun ottamatta toisen puoliajan alussa Ylöjärven Ilves hallitsi ottelua isännän ottein. Loppuvihellyksen soidessa taululla Ilveksen 4-1 voittolukemat ja Lujalla suuntana pronssiottelu joka alkaisi välittömästi välierän jälkeen.


Ennen pronssiottelun alkua turnaus sai mielenkiintoisen käänteen. Lujan maalivahti ilmoitti että hänen maalivahtiuransa päättyy nyt tähän ja poistui välittömästi paikalta. Vastuuvalmentajan oli kaivettava ”Geishavihkonsa” esiin ja kirjoitettava pelikirjaansa muutama viilaus. Vastaan itse pronssiottelussa asettui FC Haka. Dramaattisesta alusta huolimatta pronssiottelusta muodostui Lujan totaalinen näytös. Lujalla ei ollut missään vaiheessa ottelua mitään hätää ja pronssijuhlat olivat valmiina alkamaan 2-0 voiton myötä. Onnittelut FC Hakan edustusjoukkueelle Veikkausliigaan noususta.


Hieno päätös kaudelle joka sisälsi 96 pelitapahtumaa joissa pelattiin yhteensä n. 140 ottelua. Luja P09 vetäytyy nyt ansaitulle neljän viikon tauolle palaten harjoituksiin POP Areenassa syyslomaviikon jälkeen. Kiitos kaikille kauden aikana joukkueen toiminnassa mukana olleille vanhemmille, faniryhmille ja valmentajille. Sillä sipuli.

Seuran uusimmat