Kesäkauden huipennus
14.9.2021 18:21 Uutiset / P12/13

Lujan 2012 ja 2013 syntyneet vei mestaruuspokaalit Juniorcupenissa

Kesäkauteen 2021 mahtui joukkueelle reilusti pelejä, kun Juniorcupenissa oli 3 joukkuetta ja piirisarjassa 2 joukkuetta. Kesän aikana valmennuksella oli välillä päänvaivaa miettiä, että joka sarjaan saatiin riittävä määrä pelaajia mutta kaikki sarjat saatiin ansiokkaasti pelattua ja kentillä nähtiin pelaamisen riemua ja harjoituksissa opittujen taitojen tuomista kentälle.

Joukkue osallistui 3 joukkueen voimin kesäkuussa Wasa Football Cupiin, elokuussa 2 joukkueella Comets Cupiin Jyväskylässä sekä syyskuussa lähdettiin hakemaan tuntumaa ison kentän peleihin ensin Ylöjärvellä ja vielä Norrvalla cupiin. Uuden kauden alkaessa joukkue siirtyy pääosin 8 v 8 pelimaailmaan ja näiden muutaman turnauksen perusteella tähän aletaan olla kovasti valmiina ja valmennus ja pojat suuntaavat katseita innolla tulevaan.

Kesäkauden varsinainen huipennus oli 10.9 kun Luja Leijonat -12 ja Luja Huuhkajat -13 pelasivat itsensä välieristä juniorcupen finaaliin. Leijonat kaatoi finaalissa Kraftin 2-1 ja Huuhkajat VIFKin 10-2. Pojat sai kotiinviemisiksi huikean ison pokaalin ja kultamitalit.

Iso kiitos vanhemmille, että on jaksettu kuskata, kannustaa ja pitää kentän reunalla kanttiinia. Nyt muutaman viikon huili ennen hallikauden avausta. Hallikausi taidetaan avata juhlallisesti vanhemmat vs pojat matsilla!





   
Lisää uutisia
Laihian Luja
«  Syyskuu   »
Kategoriat