P11 kuulumisia
Julkaistu: 27.03.2022 00.00

P11 kuulumisia

P11-joukkue on jälleen kevään aikana saanut lisää vahvistusta riveihinsä ja joukkueessa pelaa tällä hetkellä 29 reipasta miehenalkua.

Koronatilanteen helpottaessa on päästy jälleen pikkuhiljaa nauttimaan pelitapahtumista. Pojat kävivät viime viikonloppuna hakemassa Ilmajoen talviturnauksesta hopeaa - upea suoritus pojilta - pelit pelattiin ilman yhden yhtä vaihtopelaajaa akuuteista sairaustapauksista johtuen. Toinen porukka oli sitten vauhdissa samana päivänä Laihialla: järjestimme ensimmäisen oman halliturnauksen tälle kaudelle, kun VPS ei kyseiselle lauantaille turnausta alkuperäisistä suunnitelmista poiketen järjestänytkään. Kiva oli pitkästä aikaa laitella turnauskutsuja menemään! Pitkästä aikaa päästiin myös kiskahommiin - kyllä sitä makkaran ja mokkapalojen tuoksua olikin ollut jo ikävä!


Yhteistyö Vepsun kanssa on lähtenyt mukavasti käyntiin: saamme viikottain harjoitukset Vepsulta ja niitä sitten sovelletaan meille tilanteen mukaan. Tällä hetkellä joukkue keskittyy harjoituksissa vaihtuvin teemoin mm. seuraaviin alueisiin: pallottoman ja pallollisen pelaajan tukeminen, syöttäminen ja ensimmäinen kosketus. Mukavasti onkin kehitystä ollut havaittavissa! Juuri pelatuissa peleissä saimmekin välillä ihastella varsinaista syöttökimaraa - hyvä pojat!

Vanhemmat ovat päässeet tällä kaudella mukaan harjoituksiin apuvalmentajan roolissa: vuoroviikoin jokaisen pojan perheestä on apuvalmentajia mukana auttelemassa harjoituksissa ja samalla toki pääsee lähietäisyydeltä seuraamaan niitä oman pojan touhuja.

Loppukevään ohjelmassa on VPS Cup ja kovaa vauhtia ne piirisarjan pelitkin kohta pyörähtävät käyntiin. SJKn porukan kanssa on pelailtu aktiivisesti pitkin talvea ja taas parin viikon päästä pääsemme ottamaan mittaa Seinäjoen pojista harkkojen yhteydessä. Mukavaa, kun yhteistyö eri lähialueen seurojen kanssa sujuu hyvin!